torstai 14. toukokuuta 2015

Sunny Day

Yö oli mitä mainioin. 
Bruno ei vierastanut lainkaan, vaan nukkui kiltisti yön ja aina aamuun saakka vieressä, vaikkakin välillä herätti vaihtaessaan asennon jaloista nukkumisesta kainaloon nukkumiseen. Poika oli erittäin herttainen, nukkui kiltisti ja tykkää nukkua halauksessa.
Aamu toimet tehtiin ja Bruno oli jatkuvasti vieressä ja tarkasteli mitä kaikkea aamu rutiiniin kuului. Aamu palaa tehdessä poika oli menossa mukana ja siitä saikin suloisia kuvia! Poika on herttainen ja auringon paistaessa myös paljon pirteämpi.
Kynsi sakset pojalle todellakin pitää hankkia, kynnet on sen verran pitkät kun opetin Brunoa ryömimään ja kierimään (Kieriminen tosin on vielä vaikeampi mutta ryömiminen oli helppoa), pojan läiskiessä tassuilla käsiä vasten kun halusi namipaloja sai se ihon hiukan kärsimään ja punaiset jäljet käsiin jätti. Ja tottakai kun oli pakko tehdä pieni aamu painiminen repi se tassuilla käsiä vähän enemmän ja tykkäsi jauhaa myös käsiä, mutta leikki leikissä!
Ja päätön nallekin sai karun kohtalon kun siltä lähti kaksi käpälää ja töpö häntä joka muistuttaakin nyt enemmän kuollutta öttiäistä kuin nallea edes kaukaisesti! Pumpulia oli pitkin kämppää mutta hauskaahan se vain oli repiä sekin riekaleiksi ja riehua vielä vähän lisää. 


Päivällä tehtiin pidempää lenkkiä ja poika käveleekin ihan lungisti remmissä mutta koiran tullessa vastaan alkaa murina ja pieni räyhääminen mutta sekin hiukan rauhallisempaa kuin ensimmäisenä päivänä. Lenkki oli hyvän mittainen ja pihalla poika viihtyikin miltei koko päivän.
Aamusella se sai varastettua puu kasseista joilla oli tarkoitus taloa hiukan lämmittää niin yhden puuhalon, joka oli sitten tosi kiva kun se ei hajonnut samantien. Puu palikkaa oli hauska hakea ja järsiä mutta ei se tuhoutumiseen saakka hajonnut! Tosin futis pallo koki karun kohtalon josta revittiin yksi nurkka kokonaan pois ja nyt pallo onkin sitten littana ja muistuttaa jollakin kaukaisella tavalla palloa. Nyt se on vain tyhjä epämuodostunut lettu. Pihalla poika pääsi vähän kaivelemaan ja tutkimaan enemmän pihaa ja nukkuihan se myös auringossa ihan tyytyväisenä. 
Pitkän ajan jälkeen kaveri tuli käymään ja Burno otti avosylin uuden tuttavuuden vastaan, tottakai se haukkui ensin mutta rauhottui lopulta ja hyväksyi uuden kaverin. Hassua ehkä oli että Bruno koitti alistaa mies puolista ystävääni nylkyttämällä, mutta ei se mua ole kertaakaan koittanut nylkyttää. Ehkä Brunolla on jokin tarve alistaa miehiä? Kävisi järkeen! Komennuksen jälkeen se kuitenkin tajusi ja meni lopulta leikkimään omiaan. 
Huomasin kuitenkin aamulla Brunolla kolme punkkia jotka nypin irti, mutta taitaa kesästä tulla melkoinen punkki kausi kun parissa päivässä sille oli jo kolme tullut! Olihan se vähän hankalaa noin ekaksi kerraksi nyppiä punkit irti, mutta lähtihän ne sitten ihan pinseteillä kokonaisina irti! Pitääpi hankkia vielä kynsi sakset ja jokin punkki esto sekä muutama isompi luu mitä poika saa jyrsiä hyvillä mielin! Toinen päivä meni varsin mallikkaasti! Bruno ei vierasta enää ollenkaan vierasta paikkaa, paitsi junat on todella mielenkiintoisia. 

All fotos © Keprex 2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti